Hyvät, pahat ja rumat (Il
buono, il brutto, il cattivo) on Sergio Leonen ohjaama ns. ”dollaritrilogian”
kolmas ja viimeinen osa. Elokuva on listan parhaiten sijoittunut
ei-yhdysvaltalainen elokuva ja trilogian kaksi ensimmäistä elokuvaa
(”Kourallinen dollareita” ja ”Vain muutaman dollarin tähden”) löytyvät nekin
muuten IMDb:n top 250 listalta sijoilta 111 ja 224. Pääosaa kaikissa kolmessa
elokuvassa näyttelee kukas muu kuin Clint Eastwood.
Elokuvan suomenkielinen
nimi on siinä mielessä harhaanjohtava, että suoran käännöksen mukaan nimen
pitäisi olla ”Hyvä, paha ja ruma”. Tämä suora käännös kertoo jo paljon
juonesta, joka rakentuu näiden kolmen henkilöhahmon tarinoiden päälle, jotka
sekoittuvat elokuvan mittaan heidän kaikkien tavoitellessa Etelävaltioiden
armeijalta varastettua ja salaiseen paikkaan piilotettua kulta-aarretta.
Se, että Eastwood on
elokuvan ”hyvä”, on mielestäni melko harhaanjohtava nimitys. Maailmassa, jossa
lähes jokainen vastaantulija on roisto, huijari, juoppo tai muuten vaan
hulttio, ”hyvienkin” on osattava pelata samoilla säännöillä ja tähän rooliin
kivikasvoinen Eastwood sopii erinomaisesti. Hän ei epäröi huijata itselleen
roistojen kiinniottamisesta saatavia palkkiorahoja tai jättää roistoa yksin
keskelle autiomaata. Hän on olosuhteiden takia pakotettu liittoutumaan ”ruman”
kanssa kulta-aarteen löytämiseksi ja tämä molemminpuolinen epäluottamus
yhdistettynä yhteiseen tavoitteeseen luo koko elokuvan ajaksi todella
mielenkiintoisen jännitteen.
Tästä elokuvasta ei
varmastikaan voi kirjoittaa arvostelua mainitsematta musiikin säveltänyttä
Ennio Morriconea, jonka musiikkia kuullaan tämän trilogian lisäksi mm. myös eräässä
toisessa mainiossa lännenelokuvassa ”Huuliharppukostaja”. Morriconen
sävellykset luovatkin todella hienon äänimaailman elokuvalle olematta
kuitenkaan liian päällekäyviä. Elokuvassa on erittäin hienosti käytetty
hiljaisuutta luomaan painostavaa tunnelmaa jännittävissä kohdissa. Elokuvan
huipennus, jossa ”hyvä”, ”paha” ja ”ruma” ottavat toisistaan mittaa
”kolmintaistelussa” on erinomainen esimerkki.
Hyvät, pahat ja rumat on
lännenelokuvien kiistaton klassikko ja lajityypin ystävien ehdoton valinta. Helteisen
autiomaan tunnelmaa maalaillaan niin, että kurkkua alkaa jo sohvallakin
kuivamaan. Muutama kohtaus elokuvassa olisi mielestäni kaivannut pientä
terävöittämistä tai niiden poisjättämistä olisi voinut harkita (esimerkiksi Pohjois-
ja Etelävaltioiden joukkojen välinen taistelu vanhasta sillasta), sillä aivan
koko 2 h 41 min kestoa elokuvan intensiteetti ei kestä.
Arvosana: 8/10
”You see, in this world there's two kinds of people, my friend:
Those with loaded guns and those who dig. You dig”
-“Blondie” (=Eastwood)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti