Léon, 1994

En tiedä mikä siinä on, mutta ranskalaisen elokuvan tunnistaa kyllä aina, vaikka siinä ei ranskaa puhuttaisikaan eikä se sinänsä liittyisi mitenkään Ranskaan. Jotenkin tuolla kansalla vain on täysin omanlaisensa tyyli tehdä elokuvia, näytellä ja kertoa tarinaa. Jo pelkästään näyttelijöiden dialogeista voi monesti erottaa ranskalaisen elokuvan Hollywood-elokuvasta.

Léon kertoo samannimisestä palkkamurhaajasta, joka päätyy pelastamaan naapurissaan asuvan nuoren tytön, jonka koko perhe tapetaan ”likaisten” poliisien toimesta, koska perheen isä on sotkeutunut rikolliseen toimintaan. Léonista ja tästä pienestä Mathilda-tytöstä muodostuu hyvin eriskummallinen parivaljakko, kun he alkavat asustaa yhdessä ja kun Léon alkaa ottaa Mathildaa mukaan ”työkuvioihinsa”. Pahat poliisit ovat tietysti samanaikaisesti Mathildan perässä.

Pahiksen roolissa nähdään Gary Oldman, joka tekee perushyvän suorituksen. Elokuva muistetaan kuitenkin jälkikäteen erityisesti 12-vuotiaan Natalie Portmanin debyyttielokuvaroolista Mathildana, josta nuori tyttö suoriutuu kyllä hyvin. Hahmoa vaivaavat ehkä hieman yleiset lapsiroolien ongelmat, eli se ei vaikuta uskottavalta vaan aikuisen kuvitelmana siitä millaisia lapset ovat. Portman suoriutuu kuitenkin hyvin.

En ole oikein osannut päättää, pidänkö ranskalaisista elokuvista vai en, eikä Léonkaan tuo tähän ongelmaani ratkaisua. Toisaalta se on raikkaasti erilainen kuin perinteiset toimintaelokuvat, mutta toisaalta juoni, hahmot, dialogi ja näyttelijät ovat hieman… kummallisia… niin kuin ranskalaisissa elokuvissa usein on tapana. Pääosaa näyttelevä Jean Reno on ehkä hieman pökkelö ja dialogi on paikoin vähän hölmöä, tämä voi johtua käsikirjoituksesta, Renosta itsestään, tai vain siitä että hahmon olisi tarkoituskin olla ”pökkelö”, mutta jotenkin tässä ei onnistuta luonnollisesti.

Léon on sijoittunut IMDb:n listalla 30 nurkille, mitä voidaan pitää kunnioitettavana suorituksena. Itse en elokuvaa kyllä top 250:iin nostaisi, mutta niille, jotka eivät häiriinny ranskalaisten elokuvien ”maneereista”, voi elokuvaa suositella.

Arvosana: 7/10

“Mathilda: Is life always this hard, or is it just when you're a kid?

Léon: Always like this.”

Nykyaika (Modern Times), 1936

Nykyaika on Kaupungin Valojen ohella yksi Charlie Chaplinin tunnetuimpia elokuvia ja IMDb:n listallakin se on päässyt 50 parhaan elokuvan joukkoon. Äänielokuvat alkoivat 1930-luvulla jo olemaan syrjäyttäneet mykkäelokuvat, mutta Chaplin ei tästä piitannut. Nykyajassa tosin alussa kuullaan hieman myös puhetta, mutta käytännössä kyseessä on mykkäelokuva mustine dialogiruutuineen.

Nykyajan päähahmona on tuttu Chaplinin näyttelemä kulkurihahmo, joka on elokuvan alussa töissä tehtaan liukuhihnalla. Elokuvan alun tehtaaseen sijoittuvat kohtaukset onnistuvat paikoittain olemaan jopa nykymittapuussa hauskoja ja tarinassa tuntuu olevan punainen lanka.

Sitten tämä lanka katoaa. Kulkuri menettää työnsä tehtaassa ja loppuelokuva on taas sekavaa ja ei-niin-hauskaa sinne tänne juoksentelua ja irrallisia sketsejä, jotka löyhästi muodostavat yhtenäisen tarinan. Elokuva on kestoltaan alle 1,5 tuntia, mutta loppua kohden se alkaa jo hieman puuduttaa.

Siinä missä esim. Kaupungin Valot on lähes puhtaasti komediallinen elokuva, Nykyajassa on myös yhteiskunnallisia ja poliittisia kannanottoja liittyen mm. tehdastyöläisten oloihin, lamaan ja sosiaaliturvaan. Teknologian kehitystä ei pidetä pelkästään hyvänä asiana kuten jo elokuvan kannestakin voi päätellä.

Jos Chaplinin kulkuri-elokuvista pitäisi jotain yhtä suositella, se olisi todennäköisesti Nykyaika, vaikka elokuvan loppupuoli jääkin heikonlaiseksi. Alun tehdaskohtauksissa saa nykykatsojakin nähdä pienen vilauksen siitä, miksi Chaplin oli aikanaan yksi huumoritaivaan kirkkaimmista tähdistä.

Arvosana: 6/10

Django Unchained, 2012

Quentin Tarantino on yksi lempiohjaajistani, Pulp Fiction, Kill Bill 1 & 2, Kunniattomat Paskiaiset, Reservoir Dogs, hienoja elokuvia kaikki tyyni. Tähän sarjaan liittyy myös Tarantinon uusin aikaansaannos Django Unchained.

Elokuva sijoittuu vuoden 1858 Texasiin ja kertoo mustaihoisesta Django-orjasta. Saksalaisperäinen palkkionmetsästäjä Schultz vapauttaa Djangon orjakauppiailta, koska tarvitsee tämän apua erään kadoksissa olevan ”toimeksiantonsa” löytämiseksi. Kaksikosta muodostaa menestyksekäs palkkionmetsästysparivaljakko, mutta Django haluaa lähteä etsimään vaimoaan, josta hän on joutunut orjakauppiaiden takia eroon. Schultz suostuu auttamaan ja yhdessä he lähtevät etsimään ja pelastamaan Djangon vaimoa Broomhildaa.

Djangossa on paljon samoja piirteitä kuin Tarantinon aiemmissa elokuvissa. Djangon etsintä- ja kostoretkessä on samoja piirteitä Kill Billin kanssa ja Christopher Waltzin näyttelemä Schultz on hahmona hyvin samankaltainen kuin hänen Kunniattomissa Paskiaisissa näyttelemänsä eversti Hans Landa. Väkivalta ja kielenkäyttö ovat ronskia tarantinomaiseen tyyliin, joten ihan herkimmille elokuva ei sovellu.

Djangossa on erittäin vakuuttava näyttelijäkaarti. Pääosassa oleva Jamie Foxx tekee ihan mukiinmenevän suorituksen, mutta hän ei ole minua aiemmin eikä nytkään onnistunut täysin erinomaisuudestaan vakuuttamaan. Sivuosanäyttelijät sen sijaan ovat kuin toiveunestani:

• Christoph Waltz, joka sai sivuosa-oscarin aivan mahtavasta suorituksestaan Tarantinon aiemmassa elokuvassa Kunniattomat Paskiaiset (2009) ja joka pokkasi saman palkinnon myös Djangosta. Molempien elokuvien roolihahmoissa on kyllä joitain samoja piirteitä. Waltz on tehnyt hienon roolisuorituksen myös elokuvassa Vettä Elefanteille (2011) ja on yksi uusista suosikkinäyttelijöistäni.
• Leonardo DiCaprio, jolta en ole nähnyt yhtään huonoa roolisuoritusta, ikinä. DiCaprio on vakuuttanut erityisesti lukuisilla viime vuosien mahtavilla roolisuorituksillaan ja Djangossa hän tekee erinomaisen sivuosaroolin.
• Samuel L. Jackson, josta ei varmaan tarvitse paljon sanoa. Tätä kulttinäyttelijää on siunattu sellaisella äänellä ja karismalla, että jälki on aina erinomaista. 

Django Unchained on erinomainen elokuva. Tarantino on tehnyt taas kerran erinomaista työtä ohjausrintamalla ja elokuvassa on lukuisia hienosti rakennettuja kohtauksia. Elokuva on viihdyttävä ja pursuaa hyviä näyttelijöitä, joten ei tätä voi kuin suositella. Jos jotain negatiivista pitää sanoa, niin ehkä elokuvan loppua olisi hieman voinut terävöittää, sillä hieman pitkäksi se venähtää.

Arvosana: 9/10

“Dr. King Schultz: How do you like the bounty hunting business?

Django: Kill white people and get paid for it? What's not to like?”

Source Code, 2011

Source Code kertoo entisestä Colter Stevens –nimisestä sotilashelikopterilentäjästä, joka päätyy armeijan kokeelliseen ”Source code”-ohjelmaan, jossa hänet on mahdollista siirtää menneeseen tapahtumaan toisen miehen ruumiiseen viimeiseksi 8 minuutiksi ennen tämän kuolemaa. Stevensin tavoitteena on selvittää syyllinen tuhoisaan junapommi-iskuun ennen kuin hän ja kaikki muut junan matkustajat kuolevat räjähdyksessä.

Lähtökohta on hyvin sekava ja elokuvan idea ja juoni alkavat aueta vasta pikku hiljalleen. Samalla kysymyksiä tulee kuitenkin myös lisää. Mikä on ”Source code” ja miten se toimii?” ”Onko source code tietokoneohjelma, rinnakkaistodellisuus, vai aikamatkailua?” ”Kuka on Colter Stevens ja mikä hänen roolinsa tässä kaikessa on?”. Tällainen scifi-tarina ei tietenkään ole uskottava, joten katsojan ei kannata liikaa jäädä tällaisia kysymyksiä pohtimaan, vaan ottaa mukava asento ja nauttia jännittävästä asetelmasta: Onnistuuko Stevens löytämään syyllisen pommituksen takana? Syyllisen on oltava junassa, joten tässä on tietynlaista yhteneväisyyttä mm. Agatha Christien Idän pikajunaan. Selkeä esikuva Source Codelle on myös varmasti ollut Päiväni murmelina -elokuva.

Elokuvan pääosassa näyttelee mm. Donnie Darkosta ja Day After Tomorrow:sta tuttu Jake Gyllenhaal. Gyllenhaal ei mielestäni ole kovinkaan kummoinen näyttelijä ja tässäkin roolissa hän onnistuu olemaan aika ilmeetön. Naispääosaa näyttelevä Michelle Monaghan ei myöskään erityisesti vakuuta, mutta tekee rutiinisuorituksen. Sivuosassa nähdään Jeffrey Wright, johon tykästyin tv-sarjassa Boardwalk Empire.

Source Code:n ehdottomasti suurin vahvuus on sen mielenkiintoinen idea. Voiko menneisyyttä muuttaa kun tapahtumat junassa toistavat itseään ja juna puksuttaa kiskoilla kohti väistämätöntä kohtaloaan. Mitä itse tekisit, jos tietäisit tulevaisuuden ja että sinulla on vain minuutteja elinaikaa?

Suosittelen elokuvaa sen virkistävän idean takia kaikille hyvän seikkailun ystäville. Elokuvan ”scifi-leimaa” ei kannata pelästyä, sillä tällaisia elementtejä ei ”yliluonnollista” pääasetelmaa lukuun ottamatta elokuvassa ole. Loppu on ehkä hieman yllätyksetön, mutta ei siitä pääse yli eikä ympäri, että Source Code on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.

Arvosana: 8/10

“Colter Stevens: Christina, what would you do if you knew you had less than one minute to live?
Christina Warren: I'd make those seconds count.”

Kaupungin Valot (City Lights), 1931

Äänielokuvat olivat tulleet elokuvateattereihin 1920-luvun loppupuolella, mutta mykkäelokuvien suurin tähti Charlie Chaplin jatkoi edelleen taistelua hänelle tutulla formaatilla. Kaupungin valot on yksi monista Chaplinin ”kulkuri-elokuvista” ja IMDb:n listalla se on arvostettu top 40:iin eli kaikista korkeimmalle hänen elokuvistaan. Itse en ole näiden arvosteluiden kanssa ollenkaan samaa mieltä, sillä mielestäni Kaupungin Valot on aika heikkotasoinen elokuva, yleisesti ottaen ja myös verrattuna Chaplinin muuhun tuotantoon.

On tietysti myönnettävä, että aika on ajanut aika pahasti Chaplinin huumorin ohi. Kompurointi, kaatuilu ja koomiset takaa-ajojuoksut eivät oikein jaksa huvittaa enää 2010-luvulla, 80 vuotta sitten tilanne oli varmasti toinen. Nykykatsojaa elokuva ei oikeastaan saa edes hymähtämään, huvittuneisuus tulee lähinnä siitä, että katsojasta on huvittavaa, että tällainen kohellus on joskus edustanut maailman parasta huumoria.

Huumoria vielä suurempi ongelma on kuitenkin mielestäni se, että elokuvan tarina ei oikein pysy kasassa. Tarinalinjojen välillä hypitään kummallisesti ja epäloogisesti, yksittäiset kohtaukset ovat vähän irrallisia eivätkä oikein liity ja linkity toisiinsa. Osa kohtauksista tuntuu lähteneen liikkeelle yksittäisestä sketsi-ideasta, joka on sitten vain täytynyt jotenkin survoa mukaan osaksi tarinaa. Elokuva on tosiaan melko sketsi-tyylinen, yksi kohtaus muodostuu yhden vitsin ympärille ja sitten hypätään seuraavaan.

Elokuva on kestoltaan alle 1,5 tuntia, mutta ehdin kyllä useaan otteeseen miettimään, että joko tämä jo loppuisi. Jos haluaa itseään elokuvahistorialla sivistää niin sitten tämä kannattaa katsoa, muita syitä en oikein keksi.

Arvosana: 5/10

World War Z, 2013

Zombiet eri muodoissaan ovat ehtymätön lähde toiminta-/kauhu-genren elokuville. Siinä missä ”vanhoina hyvinä aikoina” zombiet olivat kirjaimellisesti haudoista nousseita, hitaasti laahustavia eläviä kuolleita, on nykyviihteessä zombiutumisen takana lähes aina jokin virus, joka muuttaa tavalliset ihmiset zombeiksi.  Samalla zombien vauhti ja voimat ovat kasvaneet huomattavasti ja ne on tuotu pimeydestä myös päivänvaloon. Yksi tunnetuimpia genren nimiä on Resident Evil, alun perin peli, myöhemmin myös sarja elokuvia.

World War Z:ssä on hyvin paljon yhtäläisyyksiä kohtalaista menestystäkin niittäneeseen ”28 päivää myöhemmin” (ja sen jatko-osaan ”28 viikkoa myöhemmin”). Mystisesti ilmaantunut virus alkaa levitä ympäri maailmaa ja muuttamaan ihmisiä verenhimoisiksi zombeiksi. Zombin puremalle altistunut muuttuu itse zombiksi n. 10 sekunnissa, joten taudin leviämisvauhti on eksponentiaalinen. Suurkaupungit luhistuvat vain muutamassa päivässä kun tämän tartunnan saaneet rynnivät mielipuolisella aggressiolla eteenpäin.

Elokuvan pääosassa nähdään Brad Pitt:in näyttelemä entinen YK:n erikoisjoukkojen Gerry Lane, joka perheineen onnistuu pakenemaan zombeja ja päätyy YK:n komentolentotukialukselle keskelle Atlantia. Gerryn tehtäväksi tulee selvittää, mistä virus on saanut alkunsa, jotta siihen voitaisiin keksiä jokin vastalääke tai rokote. Kun valtaosa maailman väestöstä on muuttunut zombeiksi, ei tällainen globaali salapoliisiretki ole kuitenkaan mikään ”walk-in-the-park”.

Elokuvan parasta antia ovat ehdottomasti valoisassa (=päivällä) tapahtuvat massakohtaukset, jossa zombielaumat kuohuvien vesivirtojen tavoin leviävät pitkin kaupunkeja. Näissä muutamassa kohtauksessa on mm. todella vakuuttavan näköisiä ilmakuvakulmia helikoptereista. Muutenkin elokuvan erikoistehosteporukka on tehnyt hienoa jälkeä ja nämä kohtaukset ovat todella hienon näköisiä.

World War Z ei ole kovinkaan omaperäinen, oikeastaan se on aika tyypillinen zombi-elokuva. Hiipimistä painostavassa pimeydessä, katsojan säikäytyksiä yllättävillä hyökkäyksillä, pakoon juoksemista vesikauhuisen koiran lailla perässä laukkaavilta zombeilta jne. Mitään uutta ja mullistavaa World War Z ei genreen tuo, vaikka ihan mukiin menevä elokuva ja genrensä edustaja se onkin.

Arvosana: 7/10

“Most people don't believe something can happen until it already has. That's not stupidity or weakness, that's just human nature.”

-Jurgen Warmbrunn