Taru sormusten herrasta
-elokuvia on hankala arvostella omina kokonaisuuksinaan, sillä ne muodostavat
yhden tarinan kolme osaa, eikä niitä voi mielestäni ajatella irrallisina
teoksina. Aluksi tässä arvostelussa käsitelläänkin kaikkia kolmea elokuvaa
yleisellä tasolla ja sen jälkeen jokaisesta osasta on tehty pieni erillinen
osio.
Lyhyt selitys niille,
joilla on yleissivistyksessään hobitin mentävä aukko: Taru sormusten herrasta
on J.R.R. Tolkienin 1950-luvulla kirjoittama fantasiakirjallisuuden klassikko
ja edelleen ylivoimaisesti tunnetuin tämän genren tuotos. Nykypäivään mennessä
sitä arvioidaan myydyn yli 150 miljoonaa kappaletta, mikä tekee siitä yhden
kaikkien aikojen myydyimmistä kirjoista. Tolkien luo kirjassaan kokonaisen
uuden maailman, jossa hyvä ja paha käyvät ikuista taisteluaan. Maailman, jossa
on velhoja, haltioita, kääpiöitä, hobitteja, örkkejä, peikkoja, hiisiä, noitia,
demoneita ja monenmoisia toisiaan mielikuvituksellisimpia olentoja. Tolkien on saanut erityisesti ylistystä siitä
omistautumisesta, jonka hän on oman maailmansa luomiseen käyttänyt: hän on
keksinyt luomilleen kansoille omat kielet ja historian ja sukupuut – kyse on
melkein kuin historiallisesta maailmasta eikä niinkään kuvitteellisesta.
Taru sormusten herrasta
–elokuvat löytyvät kaikki IMDb:n listan kärkisijoilta: Ensimmäinen osa
(Sormuksen ritarit) sijalta 12, toinen osa (Kaksi tornia) sijalta 20 ja kolmas
osa (Kuninkaan paluu) sijalta 9. Voi
helposti siis sanoa, että kyseessä on yksi kaikkien aikojen
elokuvatrilogioista. Vertoja vetävät vain Kummisetä (IMDb:n sijat 2, 3 ja
>250) ja Tähtien sota (sijat 17, 11 ja 79). Oscareita elokuvat kahmivat
yhteensä 17: Sormuksen ritarit 4, Kaksi tornia 2 ja Kuninkaan paluu muhkeat 11
(voitti jokaisen kategorian, jossa oli ehdolla). Vain kaksi muuta elokuvaa
(Ben-Hur ja Titanic) elokuvahistoriassa on voittanut 11 oscaria. Valtaosa
oscareista tuli visuaalisista efekteistä, musiikista, puvustuksesta ja
lavastuksesta. Kaikki elokuvat olivat ehdolla parhaaksi elokuvaksi, mutta vain
Kuninkaan paluu sai tämän himotuimman oscarin. Voisi sanoa, että Kuninkaan
paluu räjäytti sen oscar-pankin, jota oli selkeästi hieman säästelty kahden ensimmäisen osan ajan.
Mielenkiintoinen asia on
se, että ainut oscar-ehdokkuus näyttelijäpuolella oli Ian McKellenin sivuosa
Sormuksen ritareissa. Tämä antaa mielestäni väärän kuvan, sillä kaikki kolme
elokuvaa ovat täynnä hienoja näyttelysuorituksia. Yksi upea suoritus on Andy
Serkisin roolityö Klonkkuna. Vaikka itse hahmo onkin digitaalisesti tehty, jo
pelkkä ääninäyttely olisi mielestäni oscarin arvoinen suoritus. Heti ei
uskoisi, että koko Klonkun ääninäyttely on tehty ilman mitään jälkikäteistä
muokkausta tai efektejä.
Taru sormusten herrasta
–elokuvien suurin vahvuus on ehdottomasti se tinkimätön omistautuminen pienintä
yksityiskohtaa myöten, jota vain joukko jollekin asialle intohimoisesti
omistautuneita faneja voi saada aikaiseksi. Suosittelen lämpimästi katsomaan
elokuvien ”making of”:eja, osa elokuvan tekemiseen liittyvistä jutuista on vain
sanalla sanoen käsittämättömiä: pienoismallit, rekvisiitta, maskeeraus,
tehosteet jne. Hyvä esimerkki tästä on se, että kaksi kaveria teki
kokopäiväisesti kolme vuotta(!) silputusta muoviputkenpätkistä rengaspaitoja elokuvaan,
jotta ne olisivat riittävän aidon näköisiä. Heidän sormenjälkensäkin olivat
kuluneet urakan jälkeen pois(!!!). Toinen esimerkki on se, että vaikka elokuvia
varten tehtiin yli 2 500 erilaista
haarniskaa, niin erään kuninkaan haarniskaan tehtiin kaiverrukset myös sen
sisäpuolelle. Nämä kaiverrukset eivät näkyneet tietenkään elokuvassa mitenkään,
mutta tekijätiimin mielestä haarniskan piti kaikin puolin näyttää ja tuntua
aidolta, jotta näyttelijän olisi helpompi samaistua rooliinsa. Näitä
esimerkkejä on loputtomasti, eikä tällainen omistautuminen voi olla näkymättä
myös lopputuloksessa.
Yleensä kirjoista tehtyjä
elokuvia vaivaa yksi perusongelma: ne yrittävät kertoa kirjan tarinan liian
kirjaimellisesti. Tietyllä tavalla kirja toimii elokuvan ”käsikirjoituksena” ja
sama mikä toimii kirjana ei yleensä toimi kovin hyvin elokuvana. Ohjaaja Peter
Jackson on onneksi onnistunut välttämään todella hyvin tämän sudenkuopan. Osa
kirjojen tarinasta on jätetty elokuvista tylysti pois ja osaa tarinan
sisällöstä sekä rakenteesta on muokattu elokuvaan sopivammaksi, muutamia
lisäyksiäkin on tehty. Suorituksesta tekee vielä kunnioitettavamman se, että
moni ohjaaja ei olisi uskaltanut koskea näin paljoa kirjoihin, jotka ovat
fantasia-genren ”raamattu”. Lopputulos toimii kuitenkin erinomaisesti ja on
saanut myös ”tosifanien” vankan hyväksynnän.
Taru sormusten herrasta -elokuvia
on jonkun verran arvosteltu niiden pituudesta. Olen tästä täysin eri mieltä ja
suosittelen itse asiassa ehdottomasti katsomaan elokuvista extended edition
–versiot, joissa on n. 40-50 min enemmän pituutta kuin alkuperäisissä
elokuvateatteriversioissa. Lyhyemmistä versioista on mielestäni jouduttu
karsimaan paljon tarinalle hyvin oleellisia kohtauksia. Pidennetyille
versioille tulee kaikille kestoa lähemmäs 4 tuntia (ja Kuninkaan paluulle itse
asiassa hieman ylikin…), mutta yksikään elokuva ei mielestäni tunnu mitenkään
pitkältä tai venytetyltä.
En yleensä katso jo
kertaalleen näkemiäni elokuvia kovin herkästi uudestaan, maailma on niin täynnä
mielenkiintoisia elokuvia, joita en ole vielä nähnyt, että yleensä palaan vain
aivan parhaimpien elokuvien pariin uudestaan siinä vaiheessa kun alan jo hieman
unohtamaan niitä. Taru sormusten herrasta –elokuvat kuuluvat kuitenkin siihen
harvinaiseen joukkoon, että olen nähnyt niistä jokaisen varmaan n. 3-5 kertaa.
Viimeksi katsoin ne läpi reilu vuosi sitten ja juuri mietin tässä jonain
päivänä, että tekisi kyllä mieli taas katsoa ne uudelleen. Näissä elokuvissa on
vain niin paljon nautittavaa: hieno tarina, jännitystä, huumoria, draamaa,
visuaalisesti näyttäviä kohtauksia, lavastukset ja puvustukset, musiikki ja
äänimaailma jne.jne.jne. Peter Jackson herättää Tolkienin maailman henkiin
sellaisella omistautumisella, että näistä kirjoista ei kyllä tarvitse
uusintafilmatisointeja enää ikinä tehdä. Elokuvat toimivat myös erinomaisesti
olit sitten lukenut kirjoja tai et. Olen itse nähnyt aikanaan elokuvat
ensimmäisen kerran niin, etten ole kirjoja lukenut ja lukemisen jälkeen useaan
kertaan.
En ole mikään
Tolkien-fanaatikko, eikä fantasia kuulu lempigenreihini. Taru sormusten
herrasta –elokuvat ovat kuitenkin mielestäni yksiä kaikkien aikojen parhaimpia
elokuvia. Jos niitä ajattelisi yhtenä elokuvana niin kyseessä olisi ehkä jopa
omasta mielestäni kaikkein paras elokuva, top 3:seen se sijoittuisi joka
tapauksessa. Suosittelen aivan varauksettomasti kaikille.
Sormuksen ritarit (The Fellowship Of The Ring),
2001
Sormuksen ritarit on elokuvatrilogian ensimmäinen osa ja sanoisinpa että se on oma suosikkini. Tunnelman luonnissa onnistutaan todella hienosti ja jännitys, pelko ja epätoivo ovat lähes käsinkosketeltavia. Komeimmat massakohtaukset ja taistelut on säästelty kahteen jälkimmäiseen elokuvaan, mutta ensimmäinen osa on tarinavetoisin.
Ensimmäisessä osassa
kerrotaan sormuksen taustoista ja sen löytymisestä sekä siitä, miten pikku
hiljaa ihmisille, haltioille ja kääpiöille selviää se kuinka voimakkaaksi
Sauronin pahuus on jo ehtinyt kasvamaan maailmassa ja mitä heidän on tehtävä se
voittaakseen.
Arvosana: 10/10
“It all began with the forging of the Great
Rings. Three were given to the Elves; immortal, wisest and fairest of all
beings. Seven, to the Dwarf Lords, great miners and craftsmen of the mountain
halls. And nine, nine rings were gifted to the race of Men, who above all else
desire power. For within these rings was bound the strength and the will to
govern over each race. But they were all of them deceived, for another ring was
made. In the land of Mordor, in the fires of Mount Doom, the Dark Lord Sauron
forged in secret, a master ring, to control all others. And into this ring he
poured all his cruelty, his malice and his will to dominate all life. One ring
to rule them all. One by one, the free peoples of Middle Earth fell to the
power of the Ring.”
-Galadriel
Kaksi tornia (The Two Towers), 2001
Kaksi tornia jatkaa
suoraan siitä, mihin Sormuksen ritarit tarinamme jätti. Siinä missä
ensimmäisessä osassa kuljettiin pääosin pitkin yhtä tarinalinjaa, Kahdessa
tornissa elokuvaan alkaa muodostua useita eri tarinalinjoja, joiden edistymistä
seurataan limittäin.
Yksi päälinjoista
huipentuu Helmin syvänteen taisteluun, joka on ehdottomasti yksi vaikuttavimpia
taistelukohtauksia ikinä elokuvakankaalla. Pimeys, sade, muta, rumpujen jylinä
– tunnelma on käsinkosketeltava ja koko pitkä kohtaus on todella hienosti
rakennettu.
Arvosana: 10/10
“It’s like in the great stories Mr. Frodo, the
ones that really mattered. Full of darkness and danger they were, and sometimes
you didn’t want to know the end because how could the end be happy? How could
the world go back to the way it was when so much bad had happened? But in the
end it’s only a passing thing this shadow, even darkness must pass. A new day
will come, and when the sun shines it’ll shine out the clearer. Those were the
stories that stayed with you, that meant something even if you were too small
to understand why. But I think Mr. Frodo, I do understand, I know now folk in
those stories had lots of chances of turning back, only they didn’t. They kept
going because they were holding on to something…. That there’s some good in the
world, Mr. Frodo, and it’s worth fighting for.”
-Sam
Kuninkaan paluu (The Return of the King), 2003
Kuninkaan paluu huipentaa
Taru sormusten herrasta trilogian, ja tekee sen komeasti ja arvoisellaan
tavalla. Kuninkaan paluussa nähdään elokuvatrilogian ehdottomasti komeimmat
kohtaukset ja suureellisimmat taistelut. Tai miksipä tässä pitäisi olla
vaatimaton: Pelennorin tasangolla käytävä taistelu on massiivisin,
intensiivisin, visuaalisin - yksinkertaisesti komein taistelukohtaus mitä olen
ikinä nähnyt missään. Yhdessäkään muussa elokuvassa ei olla tälle tasolle
päästy, ei ennen eikä tämän jälkeen (ja elokuvan ensi-illasta on kohta jo 10
vuotta!)
Elokuva on varmasti ollut
ohjauksellisesti haasteellinen, sillä siinä kuljetetaan parhaimmillaan
varmaankin 6-7 eri tarinalinjaa samanaikaisesti, kun eri hahmojen eri paikoissa
eteneviä tarinoita kuljetetaan eteenpäin limittäin. Tarina pysyy kuitenkin hienosti
kasassa ja pitää intensiteetin paremmin yllä kuin alkuperäisten kirjojen tapa
kertoa tarinat peräkkäin.
Kuninkaan paluussa
nivotaan yhteen eri tarinat ja koko trilogia saa arvoisensa päätöksen. Loppu
venähtää kuitenkin ehkä hieman pitkäksi kun kaikille tarinalinjoille ja
hahmoille pitää saada päätös. Tämä on kuitenkin vain pieni kauneusvirhe ja kun
elokuva on lopulta saanut päätöksensä, sitä alkaa jo odottamaan innolla uutta
kierrosta.
Arvosana: 10/10
”Hold
your ground, hold your ground! Sons of Gondor, of Rohan, my brothers! I see in
your eyes the same fear that would take the heart of me. A day may come when
the courage of men fails, when we forsake our friends and break all bonds of
fellowship, but it is not this day. An hour of woes and shattered shields, when
the age of men comes crashing down! But it is not this day! This day we fight!
By all that you hold dear on this good Earth, I bid you *stand, Men of the
West!*”
-Aragorn
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti