Oblivion, 2013

Oblivion on osa tämän vuoden melko runsasta scifi-kattausta. Tässä tarinassa maapallo on tuhoutunut pääosin elinkelvottomaksi autiomaaksi ihmiskunnan ja avaruuden tunkeutujien välisessä historiallisessa sodassa. Ihmiskunta on muuttanut Titan-kuuhun ja viimeiset ihmiset ovat vielä maan pinnalla keräämässä valtamerien energiaa fuusiovoimaa varten. Jack (Tom Cruise) ja Victoria (Andrea Riseborough) muodostavat huoltoparivaljakon, jonka tehtävänä on pitää tämä operaatio toiminnassa ja turvassa viimeisiltä sodan jälkeen eloon jääneiltä ”scavengereilta”.

Olen itse suuri scifi-elokuvien ystävä (erityisesti apokalyptisten) ja Oblivionin luoma tulevaisuus on kieltämättä mielenkiintoinen, vaikkei ehkä kovinkaan omaperäinen. Muutamiin peruskliseisiin ja epäuskottavuuksiin elokuva sortuu matkan varrella, mutta tarjoaa myös yllättäviä käänteitä sekä matkan varrella että loppuratkaisun muodossa.

Näyttelijäpuolella ei nähdä mitään erikoista. Tom Cruisen on… no, Tom Cruise, hyvine ja huonoine puolineen. Yllättävän nuorelta yli viisikymppinen Cruise onnistuu kuitenkin näyttämään itseään 20 vuotta nuoremman Riseboroughin rinnalla. Sivuosassa vilahtaa yksi lempinäyttelijöistäni, Morgan Freeman, mutta hänen roolinsa jää pieneksi eikä veteraaninäyttelijän työ paljoa lisäarvoa tuo elokuvaan.

Oblivion myös näyttää kaikin puolin hyvältä elokuvalta. Tekniikka on hienoa ja kiiltävää, lentokohtaukset ovat komeita jne. jne. Pari pakollista lentotakaa-ajoa ja taistelukohtausta olisi ehkä voitu jättää pois ja panostaa enemmän tarinaan, jossa olisi ollut potentiaalia vieläkin enempään.

Suosittelen Oblivionia kaikille scifi-elokuvien ystäville. Se on erittäin hyvä ”vaihtoehtotulevaisuus”-genren elokuva, joka tarjoaa mielenkiintoisen lähtöasetelman, tarinan ja yllättävän loppuratkaisun. 

Arvosana: 8/10

“I can't shake the feeling, that earth, inspite of all that's happened, earth is still my home.”

-Jack Harper

Nainen Ilman Omaatuntoa (Double Indemnity), 1944

Nainen Ilman Omaatuntoa on mielestäni aika onneton käännös alkuperäisestä nimestä, tosin se ei varmasti olisi suoraan kääntynyt kovin hyvin. Elokuva alkaa vakuutusmies Walter Neffin murhatunnustuksella (ks. sitaatti alla), jonka jälkeen hän alkaa kertoa takautuvasti murhaan johtaneista ja sen selvittämiseen liittyvistä tapahtumista. Double Indemnity muuten tarkoittaa vakuutuspiireissä sellaista ”tuplakorvausta”, joka maksetaan tietyissä hyvin epätodennäköisissä erikoistapauksissa uhrin omaisille.

Neff on vakuutusmiehenä nähnyt lukuisia ja lukuisia vakuutuspetoksia ja hän luulee keksineensä täydellisen tavan huijata järjestelmää. Hänen lähin ystävänsä Barton Keyes on samaisessa vakuutusyhtiössä korvausasiamiehenä, joka on tunnettu lähes Sherlock Holmesmaisesta kyvystään paljastaa huijausyritykset. Tästä muodostuu mielenkiintoinen murhamysteeri, jossa kaverukset ovat kissa ja hiiri.

Elokuvan juoni ja asetelma ovat erittäin mielenkiintoiset ja ne toimivat hyvin. Katsoja jännittää koko ajan että milloin Neff jää kiinni vai jääkö hän kiinni? Läheltä piti tilanteita ”vedenpitävässä” suunnitelmassa riittää kun vainukoira Keyes pääsee kannoille. Kaiken lisäksi Neff saa Keyesin työtoverina seurata koko ajan vierestä ystävänsä tutkimusten etenemistä, kohti häntä itseään. Miten herkullinen asetelma!

Elokuvan näyttelijätyö on mielestäni takuuvarmaa perustasoa, itse tykästyin Neffiä näyttelevän Fred MacMurrayn tyyliin ja häneen kertojaääneensä. Myös Keyesiä näyttelevä Edward G. Robinson on hyvä, vaikka kumpainenkin edellä mainittu jäi ilman Oscar-ehdokkuuksia. Naispääosaa (”femme fatale”) näyttelevä Barbara Stanwyck sentään sai ehdokkuuden, mutta ei voittanut. Elokuva oli aikanaan ehdolla jopa 7 Oscariin, mutta ei voittanut yhtään (!), kun Kulje Tietäni (Going My Way) rohmusi pöydän 7 voitolla.

Nainen Ilman Omaatuntoa oli yksi film noir –genren alkukauden menestyselokuvia ja toimi inspiraationa lukuisille myöhemmille elokuville. Se toimii vielä 70 vuotta myöhemminkin mielestäni erittäin hyvin, ja voin suositella sitä kaikille perinteisen jännitys-/dekkari-tarinoiden ystäville.

Arvosana: 8/10

“Yes, I killed him. I killed him for money - and a woman - and I didn't get the money and I didn't get the woman. Pretty, isn't it?”

-Walter Neff

Kadonneen Aarteen Metsästäjät (Raiders of the Lost Ark), 1981

Steven Spielberg on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä elokuvaohjaajia, menestyselokuvia löytyy viideltä eri vuosikymmeneltä mukana sellaisia nimiä kuin Schindlerin Lista, E.T., Jurassic Park, Pelastakaa Sotamies Ryan, Minority Report, Tappajahai, Kolmannen Asteen Yhteys jne. jne. Lista on todella pitkä ja vaikuttava.

Yksi Spielbergin menestyneimmistä luomuksista on Indiana Jones –saaga, jonka ensimmäinen osa Kadonneen Aarteen Metsästäjät näki päivänvalon v. 1981. Tämän jälkeen Jones on seikkaillut kolmessa muussakin elokuvassa ja jatkoa on ilmeisesti vielä tulevina vuosina tulossa. Pääosassa ensimmäisestä elokuvasta alkaen on ollut Star Warsin myötä supertähteyteen noussut Harrison Ford. Myöhemmin Indiana Jones on toiminut esikuvana lukuisille muille viihdemaailman luomuksille, yhtäläisyydet mm. Dan Brownin luomaan professori Robert Langdoniin ovat ilmeiset.

Niille, joille Indiana Jones ei ole tuttu niin lyhyt referointi. Indiana Jones on arkeologian professori, joka opettaa yliopistolla. Tämän lisäksi hän on kuitenkin erikoistunut erilaisten arkeologisten aarteiden löytämiseen. Tässä elokuvassa etsinnän kohteena on Liiton Arkki, joka sisältää alkuperäiset 10 käskyä. Elokuva sijoittuu 1930-luvulle ja natsit sattuvat olemaan saman aarteen perässä, sillä he uskovat sen salaperäisten voimien auttavan heitä heidän omien päämääriensä saavuttamisessa. Elokuva on täynnä mystisiä vihjeitä piilotetun arkin luokse, takaa-ajoja ja kilpajuoksua natsien kanssa.

Indiana Jones oli omassa nuoruudessani kova juttu ja olen nähnyt tämän kyseisen elokuvan useaan kertaan. Katselin sen tässä lähiaikoina uudestaan usean vuoden tauon jälkeen ja yritin katsoa sitä tuorein silmin ilman menneisyyden ”glooriaa”. Aika oli ehkä hieman kullannut muistoja, sillä aivan muistojeni tasolle elokuva ei noussut. Se on kuitenkin edelleen erinomainen seikkailuelokuva, täynnä vauhtia, jännitystä, vaarallisia tilanteita ja historiallisia arvoituksia höystettynä sopivalla määrällä huumoria. Elokuva voitti aikanaan tämäntyyliselle elokuvalle harvinaiset 4 oscariakin, mm. parhaista erikoistehosteista. Elokuva loppukohtaus onkin kieltämättä aika hyvän näköinen kun ottaa huomioon, että se on tehty yli 30 vuotta sitten.

Suosittelen elokuvaa ehdottomasti kaikille seikkailuelokuvien ystäville sukupuoleen ja ikään katsomatta. Indiana Jones lierihattuineen ja ruoskineen on ehdottomasti yksi genrensä klassikoista.

Arvosana: 8/10

“Indiana: Meet me at Omar's. Be ready for me. I'm going after that truck.

Sallah: How?

Indiana: I don't know, I'm making this up as I go!”

Auringonlaskun katu (Sunset Blvd), 1950

Leffamaisterilla oli taas tänään vuorossa klassikkopäivä ja ohjelmistossa Auringonlaskun katu vuodelta 1950. Elokuva oli aikanaan ehdolla jopa 11 oscar-kategoriassa ja onnistui voittamaankin kolme kappaletta, mm. parhaasta käsikirjoituksesta. Itselleni elokuva ei ollut entuudestaan mitenkään tuttu, mutta se valittiin vuonna 1989 ensimmäisten 25 elokuvan joukossa Yhdysvaltojen Kansalliseen elokuvaluetteloon, koska Kongressin kirjasto arvioi sen kulttuurihistoriallisesti merkittäväksi teokseksi. Tämä kertokoon että kyseessä on yksi elokuvahistorian merkkipaaluista.

Elokuvan kertojana toimii elokuvakäsikirjoittaja Joe Gillis, joka makaa elokuvan aloituskohtauksessa kuolleena eräässä uima-altaassa. Hän kertoo tarinansa edelliseltä kuudelta kuukaudelta. Gilliksen käsikirjoitusura ei ole kovin kummoisessa lennossa Hollywoodissa ja hän päätyy erilaisten sattumien kautta menneiden aikojen mykkäelokuvien supertähden Norma Desmondin kartanoon, jossa hän ottaa tehtäväkseen haamukirjoittaa tämän itsensä kirjoittaman elokuvan tulevasta paluuelokuvastaan. Desmond on jo viisissäkymmenissä oleva entinen tähti, mutta hän elää ja on takertunut edelleen nuoruutensa menestyksen päiviin eikä suostu myöntämään, että maailma on mennyt eteenpäin ja mykkäelokuvat ovat jo menneen talven lumia.

Elokuva on satiirinen kuvaus Hollywoodista, elokuvamaailmasta ja sen tähtikulteista. Lisäksi se on mielenkiintoinen (ja surullinen) katsaus ihmismieleen, joka ei osaa päästää menneestä irti. Hetki julkisuuden valokeilassa on niin lyhyt ennen pitkää unohdusta. Gloria Swanson tekee mielestäni hienon roolin elokuvan pääosassa Norma Desmondina ja olisi ehdottomasti ansainnut oscarin suorituksestaan. Hahmokin on todella mielenkiintoinen.

Elokuva on mielestäni katsomisen arvoinen, vaikkakin ajan hammas onkin hieman syönyt sen parhaan terän. Tarinankerrontaa olisi nykykatsojan näkökulmasta voinut hieman terävöittää ja osa dialogista on hieman pökkelöä. Auringonlaskun katu on erilainen ja mielenkiintoinen tuttavuus.

Arvosana: 7/10

“Norma, you're a woman of 50, now grow up. There's nothing tragic about being 50, not unless you try to be 25.”

-Joe Gillis

Thor: The Dark World, 2013

Thor: The Dark World (tästä eteenpäin ”Thor 2”) jatkaa supersankaritarinaa Thor (2011) ja Avengers (2012) –elokuvista tutuin hahmoin ja teemoin. Pääosassa ovat Thoria näyttelevä Chris Hemsworth, tämän ”tyttöystävää” näyttelevä Natalie Portman ja Thorin veljeä Lokia näyttelevä Tom Hiddleston. Jos et ole nähnyt vielä Thoria ja Avengersia, suosittelen katsomaan ne ennen tätä elokuvaa niin hahmoista ja niiden taustoista ymmärtää huomattavasti enemmän, vaikkei tämä välttämätöntä olekaan Thor 2:sesta nauttimiseksi.

Kun päähahmoina ovat ”jumalalliset” Asgardilaiset, on pahiksienkin oltava samaa mittakaavaa. Tällä kertaa ei pelkästään maa-planeetan vaan koko universumin tuhoamista yrittävät muinaiset pimeät haltijat. Tällaisessa ”supersupersankari” vs. ”supersuperpahis” tyylisessä taistelussa on helposti se vaara, että taistelukohtaukset menevät aivan överiksi. Thor 2 onnistuu kuitenkin välttämään tämän ja itse asiassa se on supersankarielokuvaksi yllättävän henkilö- ja tarinavetoinen. Taistelukohtauksia toki on riittämin, mutta ne ovat suhteellisen lyhyitä eikä niillä mässäillä ylettömästi. Elokuvaan on myös ujutettu (erityisesti loppupäähän) muutama ihan hauskakin välivitsi loppujännitystä keventämään.

Thor 2 on valitettavasti hieman yllätyksetön. Elokuvassa on tarkoitus olla pari ”yllättävää” käännettä, mutta ainakin minun mielestäni ne olivat aika ennalta arvattavia. Elokuvan näyttelijäkaarti on hieman kaksijakoinen. Itse en hirveästi pidä Natalie Portmanista enkä Chris Hemsworthista, joista jälkimmäinen onnistuu kuitenkin ihan perusketterästi Thorin roolistaan. Tom Hiddleston ja Lokin ja Thorin isää Odinia näyttelevä Anthony Hopkins puolestaan ovat mielestäni hyviä suorituksia.

Thor 2 on perustasoinen supersankarielokuva, ei mikään genrensä huippu, mutta ihan viihdyttävä ja toimiva palanen Avengers-maailmassa. Kannattaa jäädä katsomaan vielä lopputekstitkin, sillä Avengers-leffoille tyypillisesti niiden jälkeen nähdään vielä yksi kohtaus, jossa pedataan jo asetelmia tuleville elokuville, kenties seuraavalle Avengers 2 –elokuvalle.

Arvosana: 7/10

“Thor: You should know that when we fought each other in the past, I did so with a glimmer of hope that my brother was still in there somewhere. That hope no longer exists to protect you. You betray me, and I will kill you.

Loki: Hm. When do we start?”

Wolverine (The Wolverine), 2013

Wolverine on esiintynyt lukuisia kertoja valkokankaalla, sekä omissa elokuvissaan että X-Men-elokuvissa. Edellinen esiintyminen taitaa olla uusimmassa X-menissä (X-Men: First Class, 2011) ja edellinen oma elokuva on vuodelta 2009 (X-Men Origins: Wolverine).

Täytyy myöntää, että odotukseni tämän uusimman Wolverinen suhteen eivät  olleet kovin korkealla. En tiedä johtuuko se sitten vain ylipäätään X-Men-saagan hahmoista vai mistä, mutta yhtään oikein onnistunutta elokuvaa ei tämän maailman sankareista ole mielestäni tehty. Pidän kuitenkin monista supersankarielokuvista (esim. uusi Batman-trilogia ja Iron Man –trilogia), mutta jotenkin X-Menit ovat useista eri ohjaajista huolimatta jääneet aina vähän ontoiksi ja köykäisiksi.

Näin käy valitettavasti myös Wolverinelle. Jännitystä yritetään hakea sillä, että Wolverine voisi menettää kykynsä parantua vammoista uskomattoman nopeasti ja muuttua ”tavalliseksi kuolevaiseksi”. Mitään kovin syvällistä elokuva ei kuitenkaan tarjoa vaan ennemminkin ennalta arvattavia ja epäuskottavia juonenkäänteitä sekä kliseitä. Wolverine on myös aika irrallinen elokuva X-Men saagasta, ainoa linkki on Wolverinen unissa esiintyvä Jean, jonka edellinen esiintyminen oli X-Men – Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand, 2006) elokuvassa. Itse satuin katsomaan tuon elokuvan viime vuonna niin muistin vielä kuka Jean on, mutta mielestäni on aika optimistista olettaa, että katsojat olisivat nähneet ja muistaisivat 7 vuotta vanhan elokuvan. Nämä Wolverinen unet jäävät nimittäin varmasti hieman irrallisiksi, jos katsoja ei tiedä, kuka Jean on ja mikä hänen tarinansa on.

Hugh Jackman on viime vuosina vakiintunut Wolverinen näyttelijäksi. Muita niminäyttelijöitä elokuvassa ei sitten olekaan. Elokuva sijoittuu pääasiassa Japaniin, joten suurin osa näyttelijäkaartista on japanilaisia. Jackmankaan ei mielestäni mikään erityinen näyttelijälahjakkuus ole, lähinnä suoritus koostuu yhdestä ”hurjasta” ilmeestä ja rintalihasten esittelystä.

Wolverine on ikävä kyllä unohtunut n. 15 min katsomisen lopettamisen jälkeen, siitä ei ihan hirveästi jää lapsille kerrottavaa. Tarjolla on paljon laadukkaampia supersankarielokuvia eikä Wolverine ole kovin edustava elokuva edes hieman heikkotasoisemmassa X-Men-elokuvien sarjassa. Kyllähän sen loppuun katsoo kun on aloittanut ilman suurempia haukotuksia, mutta ei siitä paljon sen positiivisempia kommentteja voi esittää. Kokemus on aika hajuton ja mauton.

Arvosana: 6/10

“Yashida: Eternity can be a curse... a man can run out of things to live for.

Logan: That day ain't here yet.”

Diktaattori (The Great Dictator), 1940

Diktaattori on Kaupungin Valojen ja Nykyajan ohella kolmas Charlie Chaplinin elokuva, joka on päässyt IMDb:n listalla kaikkien aikojen 100 parhaan elokuvan joukkoon sijoittuen n. 70 tienoille. Diktaattori ei ole mykkäelokuva kuten Chaplinin aiempi tuotanto, sillä siinä on paljon puhetta ja vuorosanoja. Tiettyjä mykkäelokuvan teemoja siinä kuitenkin on, joten ei se puhdasverinen ”talkie”:kaan ole. Dialogin määrä on ehkä rinnastettavissa joihinkin Kaurismäen elokuviin.

Diktaattorin kaltaista yhtä suoraa poliittista kannanottoa on nykyelokuvamaailmassa enää vaikea kuvitella. Elokuva kertoo kuvitteellisesta Tomanian valtiosta ja sen diktaattorista Adenoid Hynkelistä, jolla on tunnistettavat viikset, intensiivinen puhetapa kummasti Saksaa muistuttavalla Tomanian kielellä ja joka puoluetovereidensa tavoin kantaa kaksirististä hihamerkkiä. Hynkelin toimesta Tomanian valtiossa vainotaan juutalaisia, suunnitellaan Österlichin valloitusta ja käydään neuvotteluja toisen valtion Bacterian diktaattori Benzino Napalonin kanssa. Paljon tätä suoremmin Hitleriin, kansallissosialismiin ja fasismiin voisi tuskin viitata. Kun ottaa huomioon elokuvan julkaisuvuoden 1940, on täysin ymmärrettävää, että tätä elokuvaa ei natsi-Saksassa saanut näyttää, vaikka huhutaankin, että Hitler itse olisi elokuvasta pitänyt.

Elokuvan päähahmona on juutalainen parturi, joka ulkoiselta muodoltaan ja olemukseltaan muistuttaa erehdyttävän paljon Chaplinin kuuluisaa kulkuri-hahmoa, joten tässäkin mielessä kyseessä on perinteinen Chaplin-elokuva. Muistaakseni Chaplin on joskus aikanaan äänielokuvia vastaan ”taistellessaan” todennut, että hänen kulkuri-hahmonsa ei tulisi ikinä valkokankaalla puhumaan, joten ehkä tämä on syynä tähän näennäisesti ”uuden” hahmon esittelyyn.

Diktaattori on mielestäni ehkäpä Chaplinin paras elokuva. Aiemmista Chaplinin elokuvista poiketen Diktaattori on enemmän tarinavetoinen eikä niinkään kooste irrallisista sketseistä. Parodia toimii tyylilajina hyvin ja joukkoon mahtuu muutamia aika oivaltaviakin kohtauksia. Vaikka elokuvassa onkin puhetta, on sen huumori pääasiassa Chaplinille tyypillisesti visuaalista huumoria, joten se toimisi mykkänäkin lähes yhtä hyvin. Huumorin ohella elokuva muistetaan myös hienosta loppupuheenvuorostaan (ks. melkoisen pitkä sitaatti alla). Aivan koko kestoaan (n. 2 tuntia) elokuva ei kuitenkaan kanna ja hieman ”raaempi” käsittely leikkauspöydällä olisikin voinut olla paikallaan.

Arvosana: 7/10

“I'm sorry, but I don't want to be an emperor. That's not my business. I don't want to rule or conquer anyone. I should like to help everyone if possible; Jew, Gentile, black man, white. We all want to help one another. Human beings are like that. We want to live by each other's happiness, not by each other's misery. We don't want to hate and despise one another. In this world there is room for everyone, and the good earth is rich and can provide for everyone. The way of life can be free and beautiful, but we have lost the way. Greed has poisoned men's souls, has barricaded the world with hate, has goose-stepped us into misery and bloodshed. We have developed speed, but we have shut ourselves in. Machinery that gives abundance has left us in want. Our knowledge has made us cynical; our cleverness, hard and unkind. We think too much and feel too little. More than machinery, we need humanity. More than cleverness, we need kindness and gentleness. Without these qualities, life will be violent and all will be lost. The airplane and the radio have brought us closer together. The very nature of these inventions cries out for the goodness in men; cries out for universal brotherhood; for the unity of us all. Even now my voice is reaching millions throughout the world, millions of despairing men, women, and little children, victims of a system that makes men torture and imprison innocent people. To those who can hear me, I say, do not despair. The misery that is now upon us is but the passing of greed, the bitterness of men who fear the way of human progress. The hate of men will pass, and dictators die, and the power they took from the people will return to the people. And so long as men die, liberty will never perish. Soldiers! Don't give yourselves to brutes, men who despise you, enslave you; who regiment your lives, tell you what to do, what to think and what to feel! Who drill you, diet you, treat you like cattle, use you as cannon fodder. Don't give yourselves to these unnatural men - machine men with machine minds and machine hearts! You are not machines, you are not cattle, you are men! You have the love of humanity in your hearts! You don't hate! Only the unloved hate; the unloved and the unnatural. Soldiers! Don't fight for slavery! Fight for liberty! In the seventeenth chapter of St. Luke, it is written that the kingdom of God is within man, not one man nor a group of men, but in all men! In you! You, the people, have the power, the power to create machines, the power to create happiness! You, the people, have the power to make this life free and beautiful, to make this life a wonderful adventure. Then in the name of democracy, let us use that power. Let us all unite. Let us fight for a new world, a decent world that will give men a chance to work, that will give youth a future and old age a security. By the promise of these things, brutes have risen to power. But they lie! They do not fulfill that promise. They never will! Dictators free themselves but they enslave the people. Now let us fight to fulfill that promise. Let us fight to free the world! To do away with national barriers! To do away with greed, with hate and intolerance! Let us fight for a world of reason, a world where science and progress will lead to all men's happiness. Soldiers, in the name of democracy, let us all unite! Hannah, can you hear me? Wherever you are, look up Hannah! The clouds are lifting! The sun is breaking through! We are coming out of the darkness into the light! We are coming into a new world; a kindlier world, where men will rise above their hate, their greed, and brutality. Look up, Hannah! The soul of man has been given wings and at last he is beginning to fly. He is flying into the rainbow! Into the light of hope, into the future! The glorious future, that belongs to you, to me and to all of us. Look up, Hannah. Look up!”

-A Jewish Barber