Dallas Buyers Club, 2013

Dallas Buyers Club on myös yksi tulevan oscar-palkintogaalan ehdokkuusrohmuista yhteensä kuudella ehdokkuudella. Tästä joukosta löytyy myös parhaan elokuvan ehdokkuus, vaikken ihan uskokaan, että DBC tuossa kategoriassa voittoon saakka yltää.

Isommat voittomahdollisuudet DBC:llä on sen sijaan näyttelijäpuolella, sillä elokuvan pääosassa nähtävä Matthew McConaughey tekee todella erinomaisen suorituksen. Olen itse mieltänyt McConaugheyn aina jotenkin sellaisena siloposkisena (romanttisten) komedioiden näyttelijänä, joten hänen roolinsa DBC:ssä tekee sitäkin suuremman vaikutuksen. Mies on vielä lisäksi laihduttanut itsensä niin kuivaan kuntoon, ettei häntä meinaa edes samaksi kaveriksi tunnistaa. McConaugheyn harmiksi tänä vuonna voitto ei kyllä tule helpolla, ehkä kovimpana uhkaajana on Chiwetel Ejiofor elokuvasta 12 Years As ASlave. Leonardo DiCapriollekin (The Wolf Of Wall Street) moni on povannut oscaria jo pelkästään miehen ”työhistorian” takia.

Toinen huippuroolisuoritus on Jared Leton transvestiittina Rayon:ina, josta tulee McConaugheyn näyttelemän Ron Woodrofin liikekumppani elokuvan aikana. Elokuvan juoni tosiaan perustuu tositapahtumiin ja se sijoittuu v. 1985 Dallasiin, jossa AIDS:iin sairastuva Ron alkaa salakuljettamaan USA:n terveysviraston hyväksymättömiä lääkkeitä maahan ja myymään niitä hänenkaltaisilleen muille epätoivoisille sairastuneille. ”Kuolemaantuomitut” ovat valmiina tekemään mitä tahansa saadakseen itselleen vielä hetken lisää aikaa.

Dallas Buyers Club kiteyttää hyvin tuon aikakauden hengen ja ennakkoluulot AIDS:ia kohtaan. Tuolloin tauti oli vielä monille tuntematon ja sitä pidettiin lähinnä homojen sairautena. Tästä syystä ”syvässä etelässä” kovana miesten miehenä pidetyn Ronin sairastuminen onkin miehelle itselleen ja hänen kavereilleen aika ylitsepääsemätön asia. Elokuva on hieno tarina toivosta ja epätoivosta sekä ystävyydestä ja toisten auttamisesta. Vahva tarina ja hieno näyttelijätyö kannattelevat tätä elokuvaa alusta loppuun.

Arvosana: 8/10

“Let me give y'all a little news flash. There ain't nothin' out there can kill fuckin' Ron Woodroof in 30 days.”

-Ron Woodroof

Gravity, 2013

Olin kuullut tuttaviltani kommentteja Gravitystä ennen kuin olin sitä vielä itse nähnyt. Toiset kehuivat elokuvan maasta taivaisiin ja toisten mielestä se oli umpisurkea. Odotukseni olivat korkealla, sillä tällaisilla mielipiteet jakavilla elokuvilla on yleensä potentiaalia olla todella hyviä. Täytyy kyllä sanoa, että ei tarvinnut pettyä, sillä…

Gravity on mahtava elokuva!

Kyseessä on aivan ehdottomasti vuoden 2013 paras elokuva ja kyllä tämä helposti mahtuu tämän vuosituhannen top 10:eenkin. Jos tämä ei maaliskuussa tyhjennä oscar-kattausta niin se on todella ihme, ehdokkuuksia elokuva ainakin onnistui kahmimaan 10 kappaletta.

Juonesta lyhyesti: kaksi astronauttia, Ryan Stone (Sandra Bullock) ja Matt Kowalski (George Clooney) yrittävät selviytyä avaruudessa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.

Sitten alkaa superlatiivien ja kehu-adjektiivien sarja: Alfonso Cuarónin ohjaama Gravity on kaiki puolin käsittämättömän hieno elokuva.  Sandra Bullock on lähellä uransa toista pääosa-oscaria, suoritus on todella hieno (jumalan kiitos rooliin ei päätynyt aiemmin kaavailluista naistähdistä esim. Angelina Jolie tai Natalie Portman). Elokuvan äänimaailma on erittäin hienosti rakennettu, soundtrack on todella hieno ja elokuvan tunnelmaa onnistutaan hienosti hallitsemaan intensiivisen musiikin ja avaruuden hiljaisuuden vuorovaikutuksella. Kuvaus on lisäksi toteutettu todella nerokkaasti. Elokuvassa hyödynnetään paljon pitkiä kohtauksia ja välillä kuvataan kaukaa avaruudesta isoja otoksia ja välillä astronautin kypärän sisältä rajattua näkymää. Lisäksi elokuvan erikoistehostetiimi on tehnyt käsittämättömän hienoa jälkeä. Voi vain kuvitella millainen työ on ollut tehdä täysin avaruuden painottomaan tilaan sijoittuva elokuva studiossa. Elokuvan 3D on myös jotain ennennäkemätöntä. Ennen Gravitya vain Hugossa (2011) oli mielestäni osattu todella hyödyntää 3D:tä muutenkin kuin teknisenä kikkailuna. Gravityssa on lisäksi hienosti rytmitetty jännittävät ja rauhalliset kohtaukset niin että elokuvan intensiteetti kasvaa koko ajan loppua kohden. Elokuva onnistuu pitämään katsojansa totaalisessa otteessa täydet 91 minuuttia. Ei tule heti mieleen toista elokuvaa, joka pitäisi jännitystä yllä näin onnistuneesti näin pitkän ajan.

Ei ole varmaan vaikea arvata, että tämän hehkutuksen lopputuloksena annan Gravitylle arvosanaksi täydet pisteet. Pidän IMDb:ssä omaa arviointikirjaa ja Gravity oli 25 elokuva, jolle annoin 10. Tämä pistäköön elokuvan perspektiiviin myös koko elokuvahistoriassa.

Tämä on nähtävä!

Arvosana: 10/10

“I hate space!”
-Ryan Stone

Escape Plan, 2013

Sylvester Stallone, 67 v. Arnold Schwarzenegger, 66 v. Kaksi 1980- ja 1990-lukujen suurinta toimintatähteä täällä tänään, vuonna 2013 samassa elokuvassa! Toisin kuin Expendables-elokuvissa, nyt myös Arskalla on iso rooli elokuvassa.  Hauska nähdä, kuinka pitkään nämä kaksi veteraania oikein jaksavat rymistellä, vielä ei ainakaan tunnu virta olevan vähissä.

Escape Plan kertoo Ray Breslin –nimisestä turvallisuusalan asiantuntijasta (Stallone), joka työkseen pakenee ulos vankiloista osoittaakseen niiden turvallisuuspuutteita. Ray on aikamoinen kettu, eivätkä kalterit häntä juuri pidättele. Sitten hän joutuu eräässä toimeksiannossaan ”hautaan”, kaikkien aikojen varmimpaan vankilaan, jonne nimensä mukaisesti ihmiset vain katoavat, eikä kukaan edes tiedä vankilan olinpaikkaa. Ray on siis elämänsä haasteen edessä, eivätkä kaikki tahot halua, että Ray ikinä onnistuisi pakenemaan ”haudasta”. Vankilassa Ray tutustuu Rottmayer-nimiseen vankiin (Schwarzenegger), ja yhdessä tämä parivaljakko alkaa juonimaan pakoa.

Escape Plan on juuri sitä mitä voisi etukäteen odottaakin ja vankilapakoelokuvaksi se on aika tyypillinen ja hivenen ennalta-arvattava. On myös hauska huomata, miten Stallone ja Schwarzenegger eivät ole yrittäneetkään muuttua hiukkaakaan kultavuosistaan, vaan kaikki elokuvassa (dialogi, hahmot jne.) on kuin suoraan 20 vuoden takaa. En sano siis tätä mitenkään negatiivisena asiana, sillä ainakin itse pääsen tässä ihan nuoruuteni toimintaelokuvatunnelmiin. Hyvikset ovat hyviksiä ja pahikset pahiksia ilman sen kummempaa syytä tai monimutkaisia henkilöhahmoja. Päähyvikset (Stallone & Schwarzenegger) ovat raavaita äijiä, jotka pistävät suoraviivaisesti halki, poikki ja pinoon laukoen välillä toimintaa keventäviä one-linereita tyyliin ”Have a lovely day... asshole!”. Ei tässä turhia selitellä eikä rakenneta monitasoisia juonenkäänteitä. Loppuun on itse asiassa rakennettu pieni “yllätys”, mutta juonen kannalta se on aika yhdentekevää.

Elokuva on taattua peruskamaa, ei mitään erikoista, mutta kyllä tämän parissa vajaan parituntisen viihtyy. Toivottavasti papat jaksavat vielä painaa. Syksyllä on ainakin tulossa vielä Expendbles 3. Sitä odotellessa.

Arvosana: 7/10

”This can go two ways. You let me go, and I'll pretend this never happened. If you don't, I'll burn this fucking place to the ground on my way out.”

-Ray Breslin