Wolverine (The Wolverine), 2013

Wolverine on esiintynyt lukuisia kertoja valkokankaalla, sekä omissa elokuvissaan että X-Men-elokuvissa. Edellinen esiintyminen taitaa olla uusimmassa X-menissä (X-Men: First Class, 2011) ja edellinen oma elokuva on vuodelta 2009 (X-Men Origins: Wolverine).

Täytyy myöntää, että odotukseni tämän uusimman Wolverinen suhteen eivät  olleet kovin korkealla. En tiedä johtuuko se sitten vain ylipäätään X-Men-saagan hahmoista vai mistä, mutta yhtään oikein onnistunutta elokuvaa ei tämän maailman sankareista ole mielestäni tehty. Pidän kuitenkin monista supersankarielokuvista (esim. uusi Batman-trilogia ja Iron Man –trilogia), mutta jotenkin X-Menit ovat useista eri ohjaajista huolimatta jääneet aina vähän ontoiksi ja köykäisiksi.

Näin käy valitettavasti myös Wolverinelle. Jännitystä yritetään hakea sillä, että Wolverine voisi menettää kykynsä parantua vammoista uskomattoman nopeasti ja muuttua ”tavalliseksi kuolevaiseksi”. Mitään kovin syvällistä elokuva ei kuitenkaan tarjoa vaan ennemminkin ennalta arvattavia ja epäuskottavia juonenkäänteitä sekä kliseitä. Wolverine on myös aika irrallinen elokuva X-Men saagasta, ainoa linkki on Wolverinen unissa esiintyvä Jean, jonka edellinen esiintyminen oli X-Men – Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand, 2006) elokuvassa. Itse satuin katsomaan tuon elokuvan viime vuonna niin muistin vielä kuka Jean on, mutta mielestäni on aika optimistista olettaa, että katsojat olisivat nähneet ja muistaisivat 7 vuotta vanhan elokuvan. Nämä Wolverinen unet jäävät nimittäin varmasti hieman irrallisiksi, jos katsoja ei tiedä, kuka Jean on ja mikä hänen tarinansa on.

Hugh Jackman on viime vuosina vakiintunut Wolverinen näyttelijäksi. Muita niminäyttelijöitä elokuvassa ei sitten olekaan. Elokuva sijoittuu pääasiassa Japaniin, joten suurin osa näyttelijäkaartista on japanilaisia. Jackmankaan ei mielestäni mikään erityinen näyttelijälahjakkuus ole, lähinnä suoritus koostuu yhdestä ”hurjasta” ilmeestä ja rintalihasten esittelystä.

Wolverine on ikävä kyllä unohtunut n. 15 min katsomisen lopettamisen jälkeen, siitä ei ihan hirveästi jää lapsille kerrottavaa. Tarjolla on paljon laadukkaampia supersankarielokuvia eikä Wolverine ole kovin edustava elokuva edes hieman heikkotasoisemmassa X-Men-elokuvien sarjassa. Kyllähän sen loppuun katsoo kun on aloittanut ilman suurempia haukotuksia, mutta ei siitä paljon sen positiivisempia kommentteja voi esittää. Kokemus on aika hajuton ja mauton.

Arvosana: 6/10

“Yashida: Eternity can be a curse... a man can run out of things to live for.

Logan: That day ain't here yet.”

Man Of Steel, 2013

Teräsmies teki ensiesiintymisensä sarjakuvissa jo 1930-luvulla ja on sen jälkeen ollut tähtenä lukuisissa sarjakuvissa, elokuvissa, peleissä ja televisiosarjoissa. Man Of Steel on uusi filmatisointi tästä kaikkien supersankarien esi-isästä.

Teräsmiessaagan ei tarvitse olla katsojalle lainkaan tuttu, sillä Man Of Steel lähtee ”Batman Begins”-tyylisesti liikkeelle siitä mistä kaikki alkoi, Krypton-planeetalta. Taustatarinaa on tietysti taas hiukan muokattu tämän elokuvan juonen tarpeita varten, mutta vanhat tutut pääelementit ovat tallella.

Elokuvan pääosassa nähdään Henry Cavill, josta pienen parranajon jälkeen kuoriutuu siloposkinen ja jykeväleukainen Teräsmies.  Cavill ei erityisemmin vakuuta, mutta muissa rooleissa on ihan mielenkiintoisia näyttelijöitä/hahmoja. Pääpahiksena nähdään Boardwalk Empiresta tuttu Michael Shannon, joka sopii mielestäni rooliinsa oikein hyvin. Teräsmiehen Krypton-isää näyttelee Russell Crowe ja maa-isää Kevin Costner, molemmat kokemuksen tuomalla varmuudella. Toimittaja Lois Lanen esimiehenä Daily Planetissa nähdään puolestaan Matrix-elokuvista tuttu Laurence Fishburne.

Elokuva on kestoltaan n. 2h 20min, jossa on noin puolisen tuntia liikaa. Elokuva lähtee hieman hitaasti liikkeelle taustatarinalla Kryptonista, joka valahtaa pahasti tehostekikkailun puolelle. Tämän jälkeen kerrotaan nuoren Clark Kentin (=Teräsmies) tarinaa osittain nykyhetkessä ja osittain lapsuuden takaumien kautta. Tämä on kenties elokuvan mielenkiintoisin osuus, sillä viimeisen tunnin kestävä ”lopputaistelu” menee älyttömäksi tehostemässäilyksi, joka alkaa väkisinkin toistamaan itseään. Taisteluun mahtuu niin monta räjähdystä, rakennuksen romahtamista, hahmojen paiskautumista kaiken mahdollisen kuviteltavan läpi ja ohjuksien ampumisen ja lähitaistelun ja ilmataistelun ja ja ja… Ähkyhän tässä tulee. Kaiken lisäksi tämän kaiken maailmoja mullistavan taistelun loppuratkaisu on hieman lattea.

Man Of Steel yrittää tuoda Teräsmiehen hahmoon uusia ulottuvuuksia ja lähestymiskulmaa, mutta kaikki tämä tuppaa hautautumaan tehosteiden ja toiminnan alle. On kyllä myönnettävä, että elokuva näyttää kerrassaan upealta. On hämmentävää, kuinka hienoa jälkeä ja millaisia juttuja nykyään pystytään toimintaelokuviin tekemään. Man Of Steelin tekijöille on käynyt kuitenkin kuten lapselle karkkikaupassa: Hieman vähempikin määrä makeaa olisi varmasti riittänyt niin olisi säästytty mahanpuruilta. On tämä kuitenkin paras näkemäni Teräsmies-filmatisointi, joten supersankarielokuvien ystäville varmasti katsomisen arvoinen.

Arvosana: 7/10

“You just have to decide what kind of man you want to grow up to be, Clark. Whoever that man is, he's going to change the world.”

-Jonathan Kent